Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen vähän yli nelikymppinen kahden pojan äiskä Lappeenrannasta. Lapsukaiset ovat sen verran suuria (-90 ja -98 syntyneet), että aikaa jää muihinkin harrastuksiin.

Käsitöitä ja leipomuksia olen aina värkkäillyt, mutta löydettyäni toinen toistaan upeampia blogeja sain todellisen "herätyksen" kakkujen koristeluun ja uusien juttujen kokeiluun, josko minäkin osaisin...  

Lähes kaikkiin ohjeisiin sovellan itse jotakin, eli kahta ihan samanlaista ei taida tulla. Siinä onkin oma jännityksensä, kun ei täysin voi tietää lopputuloksesta.

Olen tällainen itseoppinut kotileipuri, eli harrastustouhuilla yrityksen ja erehdyksen kautta mennään. Pääasiassa on tarkoitus tehdä kakkuja ja leipomuksia, mutta joskus aihe karkaa muihinkin juttuihin.

Neulominen on toinen harrastukseni, joka on kulkenut mukana lähes lapsesta saakka. Se on peruja äidiltä ja isoäidiltäni. Minulla on aina jonkunlainen työ tekeillä, en osaa olla ilman.

Olen hyvin iloinen, jos jätät kommenttia itsestäsi. Ne lämmittävät aina mieltä niin kivasti  {#emotions_dlg.kiss}

04.09.2011 - 12:19

Vietettiin tuon vanhimmaisen synttäreitä vähän aikaa sitten. Yritin kysellä vinkkejä millaisen kakun hän haluaisi, mut kun vastaus oli vaan että saat ite päättää, niin tälläinen siitä sitten tuli.

Pohjana tumma kääretorttulevy, samanlainen kun ohi on -kakussa. Välissä valkosuklaa-nougatmousse liivatteella hyydytettynä, kostutus sitruunalimpparilla. Päällistä mietin jonkun aikaa että minkälaisen tekisin ja löysinkin suklaisen kinuskiohjeen vanhasta kirjasta. Ja ei kun kokeilemaan. Keitin 2,5 dl Flora vispiä, jossa oli 1 dl fariini- ja tavallista sokeria. Sulatin 100 g suklaata joukkoon ja annoin jäähtyä. Pinnalla kermaruusuja ja sokerimassa- ja marsipaanilehtiä, sekä muutama kultapallo. Unohdin ostaa kaupasta valkoista suklaata, josta oli tarkoitus tehdä koristeet ja niinpä laitoin kimallegeeliä.




Tässä vielä lähikuvaa ruusuista, jotka on tehty isolla ruusutyllalla.



Olen jo pitkän aikaa suunnitellut ihan tavallisen pullan paistoa, ja sainkin viimein aikaiseksi tehdä taikinan. Litran taikinasta tuli ihan vaan muutama pulla

Ylhäällä takanurkassa korvapuusteja, niiden oikealla puolella fariinisokeri-mantelipullia, alhaalla omena-kanelimarmeladilla maustettuja ja etualalla voisilmäpullia.


Tuta kirjoitti 06.09.2011 - 12:40
Kaunis ja herkullisen näköinen täytekakku... onpas paljon pikkupullia.. jospa nappaan yhden,, ei sitä kukaan huomaa:)
Kauhukeittiö/Katja kirjoitti 07.09.2011 - 09:14
Siis wau! Ihan älyttömän hieno tuo suklaakinuskikakku! Todella upeat koristelut. Ja juu, näköjään olet muutaman pullan pyöräyttäny. :D Saapi suun makiaksi vielä toisenkii kerran. :D Tuore pulla on kyllä niiiiiiiiin hyvää!
Tinuski kirjoitti 07.09.2011 - 10:20
Lämmin kiitos Tuta ja Katja!! Nyt riittää pullaa pakkasesta yllättäville vieraille :)
Helena kirjoitti 09.09.2011 - 18:48
En mie oo kerenny kertomaa, ku se piti ottaa nii äkkiä :D
Helena kirjoitti 13.09.2011 - 23:52
Siulle löytyy haastetta tuolta miun blogista :)
Anneli kirjoitti 16.09.2011 - 19:17
Voi että, miten upea kakku jälleen.
Ja pullia, kyllä täällä blogissa on mahtava leipuri :)
Mukavaa viikonloppua Sinulle :)
SakariSokeri kirjoitti 06.10.2011 - 19:08
Todella kaunis kakku, upeat ruusut!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Linkkinapit


 

Leivontatarvikekauppa verkossa

 

http://kermahattu.vuodatus.net/

Get the Maukie - the virtual cat widget and many other great free widgets at Widgetbox! Not seeing a widget? (More info)
Kävijät