Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen vähän yli nelikymppinen kahden pojan äiskä Lappeenrannasta. Lapsukaiset ovat sen verran suuria (-90 ja -98 syntyneet), että aikaa jää muihinkin harrastuksiin.

Käsitöitä ja leipomuksia olen aina värkkäillyt, mutta löydettyäni toinen toistaan upeampia blogeja sain todellisen "herätyksen" kakkujen koristeluun ja uusien juttujen kokeiluun, josko minäkin osaisin...  

Lähes kaikkiin ohjeisiin sovellan itse jotakin, eli kahta ihan samanlaista ei taida tulla. Siinä onkin oma jännityksensä, kun ei täysin voi tietää lopputuloksesta.

Olen tällainen itseoppinut kotileipuri, eli harrastustouhuilla yrityksen ja erehdyksen kautta mennään. Pääasiassa on tarkoitus tehdä kakkuja ja leipomuksia, mutta joskus aihe karkaa muihinkin juttuihin.

Neulominen on toinen harrastukseni, joka on kulkenut mukana lähes lapsesta saakka. Se on peruja äidiltä ja isoäidiltäni. Minulla on aina jonkunlainen työ tekeillä, en osaa olla ilman.

Olen hyvin iloinen, jos jätät kommenttia itsestäsi. Ne lämmittävät aina mieltä niin kivasti  {#emotions_dlg.kiss}

29.09.2011 - 22:46

Näin Onnelilla ihanan tyrnikakun ja tietenkin halusin kokeilla samanlaista kaikkine suklaalehtineen.  Oli vielä vanhemmat tulossa kyläilemään nimipäiville joten syy kakun teolle oli taas olemassa.

Ei se sitte menny niin kun Strömsössä....

Alimmaiset kerrokset hyytyivät ihan kuten pitikin, mut sitte tapahtu jotain kahdessa päällimmäisessä kerroksessa. Lisäsin enemmän rahkajugurttia, mutten samassa suhteessa liivatteen määrää. Jos olisin seurannut ohjetta tarkasti, olisin ehkä onnistunut paremmin, mutta kun jälleen kerran piti soveltaa omiaan, nii tulos on sitten tämän näköinen

Niin kun näkyy, reunavuokaa ei voinut ollenkaan ottaa pois ympäriltä, koska silloin koko kakku olisi valunut pöydälle. Kakku oli kyllä yön yli jääkaapissa ja hyydytin jokaisen kerroksen erikseen, mutta silti kävi näin. Eikä sitten tietenkään enää aamulla ollut aikaa tehdä uutta korvaavaa pikaversiota, aaaarrgghhh!!!



Päätin kuitenkin koristella kakun valmiiksi, koska olin suurella vaivalla tehnyt suklaisia lehtiä. Sekään ei ollu ollenkaan niin helppoa kun olin luullut. Valitsin aluksi mustaherukan ja kurttulehtiruusun lehtiä ja kokeilin maitosuklaalla. Laitoin ilmeisesti liian vähän suklaata lehtien pinnalle, kun en sitten saanut niitä ehjänä pois ollenkaan. Kokeilin uudemman kerran valkoisella suklaalla ja tällä kertaa sivelin melko paksun kerroksen suklaata lehdille. Irrotus oli vähän helpompaa, mut siltikin suklaa tahtoi halkeilla.

Pinnalla on ruusunmarjakeitto, joka olisi sekin tarvinnut enemmän liivatetta.



Tässä sitten kuva valmiista viipaleesta. Ei todellakaan saman näköinen ihana kuin Onnelilla.



No, maku oli kuitenkin ihan hyvä, jopa tuo puoliskokin kehui. Hän ei todellakaan mielistele, vaan kertoo rehellisen mielipiteensä ja yleensä heti. Ei pidä lannistua, yritän taatusti uudemman kerran ja tällä kertaa oikeilla ainesmäärillä

 

Oikein mukavaa viikonlopun alkua jokaiselle!!


Tuta kirjoitti 30.09.2011 - 17:15
Harmin paikka, kun kakku epäonnistui. Lautasella oleva palanen nättää suussasulavan herkulliselta, nam:)
Mukavaa viikonloppua sinulle!
leipuritar kirjoitti 02.10.2011 - 10:18
ihanaa että joku laittaa kuvia MYÖS epäonnistuneista säpöstyksistä :) monet eivät kehtaa.. mutta näistä kyllä oppii aina :)minullakin edelleen tulee kakkujen kanssa epäonnistumisia.. :) mut virheistä opimme!
Anne/Hiekkakakku kirjoitti 02.10.2011 - 18:42
Ainahan ei voi onnistua... ;-) Ymmärrän kyllä tunteesi; sitä niin suurella innolla ja tohinalla on tekemässä "vuosisadan herkkua" ja sitten kun kaikki meneekin plörinöiksi, voisi sitä myydä maansa. Mut tsemppiä, onnistumisia tulee vielä aivan varmasti!
Tinuski kirjoitti 02.10.2011 - 23:57
Kiitos teille hyvät ystävät kommenteista. En kyllä todellakaan aluksi meinannut laittaa ollenkaan tätä esille, mutta sitten ajattelin että ei tässä ole mitään menetettävää. Jospa se seuraavalla kerralla onnistuisi paremmin ;))
Annukka kirjoitti 11.02.2012 - 21:05
Ompa piristävää nähdä joskus epäonnisiakin tuotoksia. Ekaa kertaa vierailen blogissasi ja tämä sai minut oikein hyvälle tuulelle.
Ihan oikeasti kömmähdyksiä siis sattuu muillekkin : D
Hyvää viikonloppua !
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Linkkinapit


 

Leivontatarvikekauppa verkossa

 

http://kermahattu.vuodatus.net/

Get the Maukie - the virtual cat widget and many other great free widgets at Widgetbox! Not seeing a widget? (More info)
Kävijät