Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen vähän yli nelikymppinen kahden pojan äiskä Lappeenrannasta. Lapsukaiset ovat sen verran suuria (-90 ja -98 syntyneet), että aikaa jää muihinkin harrastuksiin.

Käsitöitä ja leipomuksia olen aina värkkäillyt, mutta löydettyäni toinen toistaan upeampia blogeja sain todellisen "herätyksen" kakkujen koristeluun ja uusien juttujen kokeiluun, josko minäkin osaisin...  

Lähes kaikkiin ohjeisiin sovellan itse jotakin, eli kahta ihan samanlaista ei taida tulla. Siinä onkin oma jännityksensä, kun ei täysin voi tietää lopputuloksesta.

Olen tällainen itseoppinut kotileipuri, eli harrastustouhuilla yrityksen ja erehdyksen kautta mennään. Pääasiassa on tarkoitus tehdä kakkuja ja leipomuksia, mutta joskus aihe karkaa muihinkin juttuihin.

Neulominen on toinen harrastukseni, joka on kulkenut mukana lähes lapsesta saakka. Se on peruja äidiltä ja isoäidiltäni. Minulla on aina jonkunlainen työ tekeillä, en osaa olla ilman.

Olen hyvin iloinen, jos jätät kommenttia itsestäsi. Ne lämmittävät aina mieltä niin kivasti  {#emotions_dlg.kiss}

07.01.2012 - 22:33

Meille oli tulossa vieraita ja selailin erilaisia ohjeita, mitä hyvää sitä tarjoisin kahvin kera. Löysin sitten Pullahiireltä ihanan mangokakun ja ei kun sitten sitä kokeilemaan. Mukailin ohjetta vähän, korvasin tuorejuuston maustamattomalla turkkilaisella jugurtilla  mutta pintakerros on mango-banaanismoothiesta tehty ja kakkupohjaa kostutin hieman sitruuna-limemehulla. Oli muuten aika hirmu hyvää .


Pinnalle koristeeksi valkosuklaaspritsauksia. Kun ei mielessä ollut sen kummempaa kuvaa, pursottelin suklaata vähän miten sattui. Kuvioista tulee mieleen sitten lähinnä ilotulitusraketti. Reunapursotukset Flora vispillä.


Suolaisena tarjottavana oli savuporo- ja savulohitäytteisiä tortillarullia. Alkuperäisen ohjeen nappasin Kinuskikissalta. Kaupassa ei vain sattunut olemaan juuri sillä hetkellä rullarieskaa, joten piti soveltaa ja kokeilla tortillalla. Hyvin onnistui näinkin. Tätäkin ohjetta muokkasin hieman. Lisäsin savupororouheen joukkoon savuporosulatejuustoa. Aluksi täyte maistui aika suolaiselta, mutta tortillati imivät hyvin liiallista suolaa ja seuraavana päivänä rullat oli oikein hyviä. Tässä kuvaa molemmista rullaversioista.


 

Ja tässä savupororullat.


 

Ja sitten lohirullia. Kuva on epätarkka, mut toivottavasti ei suuresti haittaa .

Anneli kirjoitti 09.01.2012 - 05:59
Voi hyvät hyssykät... tuo makea minua niin kauheesti miellyttää.
Ja melkein tunnen kielelläni sen herkullisen maun. Voit varmaan kuvitella kun olen ollut melkein kaksi viikkoa ilman herkkuja. Ja se on minulle SAAVUTUS :D
Tuollaista kakkua olisi kyllä mahtavaa maistaa !

Kiva kun nappasit mukaasi ... toivottavasti lenkkeilyintoa :DD
muu maa mustikka kirjoitti 09.01.2012 - 09:04
tuo makea kakku oli varmasti hyvää.Näyttää niin herkulta.
Tuire kirjoitti 10.01.2012 - 08:12
Minä voin todistaa noita oikeasti maistelleena (=hulluna syöneenä), että kyllä oli herkkua!! Jatka, Tiina, vaan samaan malliin ainakin aina silloin, kun olen tulossa kyläilemään, heh:-D
Tinuski kirjoitti 10.01.2012 - 22:38
Kiitos Anneli, Mustikka ja Tuire <3<3
Tuta kirjoitti 13.01.2012 - 20:50
Suussasulavan herkullisen näköinen juustokakku... mielelläni siivun leikkaisin, samaten tortillarullat, nam:-)
Leena/Tekevät Kädet kirjoitti 15.01.2012 - 09:53
Nam - vesi herahti kielelle! Molemmat ovat todella herkullisen näköisiä!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Linkkinapit


 

Leivontatarvikekauppa verkossa

 

http://kermahattu.vuodatus.net/

Get the Maukie - the virtual cat widget and many other great free widgets at Widgetbox! Not seeing a widget? (More info)
Kävijät