Kirjoittaja
Olen vähän yli nelikymppinen kahden pojan äiskä Lappeenrannasta. Lapsukaiset ovat sen verran suuria (-90 ja -98 syntyneet), että aikaa jää muihinkin harrastuksiin.
Käsitöitä ja leipomuksia olen aina värkkäillyt, mutta löydettyäni toinen toistaan upeampia blogeja sain todellisen "herätyksen" kakkujen koristeluun ja uusien juttujen kokeiluun, josko minäkin osaisin...
Lähes kaikkiin ohjeisiin sovellan itse jotakin, eli kahta ihan samanlaista ei taida tulla. Siinä onkin oma jännityksensä, kun ei täysin voi tietää lopputuloksesta.
Olen tällainen itseoppinut kotileipuri, eli harrastustouhuilla yrityksen ja erehdyksen kautta mennään. Pääasiassa on tarkoitus tehdä kakkuja ja leipomuksia, mutta joskus aihe karkaa muihinkin juttuihin.
Neulominen on toinen harrastukseni, joka on kulkenut mukana lähes lapsesta saakka. Se on peruja äidiltä ja isoäidiltäni. Minulla on aina jonkunlainen työ tekeillä, en osaa olla ilman.
Olen hyvin iloinen, jos jätät kommenttia itsestäsi. Ne lämmittävät aina mieltä niin kivasti 
|
28.04.2012 - 23:21
Ystävä oli tulossa päiväkahville ja miun piti tavan mukaan leipoa jotain kahvin kanssa. Pullahiirellä on niin ihania ohjeita ja tämäkin on häneltä osittain napattu. Tein pohjan ja täytteen hänen ohjeellaan, ainoastaan päälliseen laitoin yksistään omia mansikoita pakkasesta. Miun mielestä pohja olisi kaivannut hieman kostuketta, mutta oikein hyvin se maistui näinkin.
Ystäväni tykkäsi kovasti ja vei vielä mennessään palan kotiinkin lapsille maisteltavaksi. Eikä piirakasta jäänyt kuin pieni pala iltakahville 

Kuvat on vieläkin epätarkkoja, mut jälleen kerran ajatus varmaan tulee selväksi.
Kyllä omat mansikat sentään peittoaa ulkomaiset 100 - 0, vai mitä?
02.10.2011 - 01:13
Jäi tuosta täysin epäonnistuneesta kakusta vähän paha mieli. Onneksi tuo nuorimmainen keräsi pisteet täysin kotiin leipomalla aivan mahtavan hyvää mustikkapiirakkaa. Paljon paremmin onnistunut kuin äitillänsä, höh!
Pohjaan hän laittoi vehnäjauhoja, vanilliinisokeria, leivinjauhetta, mustikkajugurttia ja öljyä, jotka vain sekoitettiin sekaisin ja levitettiin vuokaan. Pinnalla pakkasesta mustikoita, joihin on hieman lisätty sokeria. Piirakka oli hyvin mehevää ja kosteaa. Äitin tehtäväksi jäi vain piirakan ottaminen uunista ja vaniljakastikkeen vatkaus.

* * * * * * *
Kuljeskelin kameran kanssa pihalla ja napsin vielä kesän viimeisiä kukkakuvia. En kyllä ihan äkkiä muista milloin olisi syyskuun lopussa kukat vielä näin hyvin kukkineet. Ruusukin innostui tekemään uusia nuppuja ja pari kukkaa on auennutkin.


Daaliakin luulee kesän vielä jatkuvan.

Kehäkukat kukkivat ihanan oransseina ja keltaisina väripilkkuina.


Ja lyhtykoiso on myöskin hyvässä syysvärissään.

23.05.2011 - 22:35
Tuli tuossa viikonloppuna taas yksi vuosi mittariin lisää ja kahvipöytään laitoin tämänlaisia leipomuksia.
40-vuotiskakusta jäi sellaiset suikaleet tähteeksi ja teinkin sitten oman kakun niistä. Kostutin sitruuna-limemehun ja limpparin sekoituksella, sipaisin hieman lime curdia ja laitoin reilusti valkosuklaa-nougatmoussea, jota vahvistin liivatteella. Kieputin suikaleet kakun muotoiseksi ja annoin hyytyä jääkaapissa. Pinnalla Flora vispi, jota reunapursotuksissa värjäsin punaisella pastavärillä. Koristeet sokerimassaa.

Pienet punaiset siemenet on granaattiomenaa. Ostin kokeeksi kaupasta vaan yhden omenan ja siinä oli ihan oikeesti pari kourallista siemeniä, aika jännän makuisia ja antaa kivasti näköä. Harmi ettei tullut otettua kuvaa leikatusta pinnasta. Kakkupalat oli hauskan pystyraidallisia kun oli vuorotellen tummaa ja vaaleaa kakkupohjaa.

Enhän mie tietenkään voi tyytyä ainoastaan täytekakkuun. Pitäähän pöydässä olla muitakin vaihtoehtoja. Kakun lisäksi tein "ikään kun voikkarin". Leikkasin moniviljapaahtoviipaleet sopivan kokoiseksi ja laitoin irtoreunavuoan pohjalle. Kostutin lihaliemellä. Täytteeseen sekoitin kinkkukuutioita, piparjuuri- ja ruohosipulituorejuustoa, ruokakermaa ja hieman pippuria mausteeksi. Tuo täyte olisi kaivannut vähän enemmän liivatetta, koska se jäi aika löysäksi. Tein kaksi leipäkerrosta ja molempien päälle tuo kinkkuseos. Päälle ohuita kinkkusuikaleita, herneenversoja ja kurkkua.


Pikkupurtavaksi tuli vielä vähän mukailtuja Pullahiiren mansikkaleivoksia. Lisäsin ohjeesta poiketen taikinaan sitruuna-lime- ja vaniljarahkaa sekä n. desin sitruuna-limemehua kosteutta tuomaan. Pinnalla on täytekakusta yli jäänyttä kermapursotusta. Mansikat on kyllä vielä espanjalaisia, kun nuo kotimaiset on vielä niin hurjissa hinnoissa. Ripottelin mansikoitten päälle hieman sokeria makua antamaan.

Vielä pikku muistutus arvonnasta.
Parin päivän päästä pääsee nuorimmainen toimimaan arpojana
24.04.2011 - 22:24
Ei nyt tullut tälle pääsiäiselle tehtyä muuta kuin vähän näitä kuningatarmuffineita. Ohje on suoraan rahkapurkin kyljestä. Ainoastaan taikina on tehty kaksinkertaisena.
Pinnalla Flora vispi vähän vaniljakreemijauheella vahvistettuna. Tyhjentelin kaapissa kuljeskelevia kukkasia päälle, että saan varastoa pois. Kuivavat vaan turhaan kun niitä ei tule käytettyä. Huomasin vaan että olen tehnyt vähän samantyylisiä ihan äskettäin, mut ei se varmaan suuresti haittaa, tällästä sattuu 


Laitan vielä ohjeen tähän, kun sellainen kerrankin on.
2 munaa
1½ dl sokeria
1 prk kuningatarrahkaa
1 dl Oivariini juokseva (laitoin n. 50 g sulatettua voita)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää rahka ja jauho-leivinjauheseos. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Jaa se muffinivuokiin. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 25 min.
10.04.2011 - 15:40
Pullahiireltä löytyi aivan ihana valkosuklaa-mustikkatorttu ja sitähän piti tietenkin kokeilla. Tein kerrankin ohjeen mukaan, ainakin melkein. Ainoat lisäykset on nuo kermaruusut ja suklaakoristeet pinnalle. Marjoina käytin mustikkaa ja vadelmaa. Kostutin pohjaa vähän sitruuna-sokerivedellä, koska pohja tuntui aika kuivalta. Hyvää oli, kiitos Pullahiiri!

Tässä vähän lähikuvaa koristeista.

14.12.2010 - 22:16
Sattui tuossa yhtenä päivänä silmiin uutuus kaupan hyllyllä, omena-kanelin makuista torttuhilloa. Oli suorastaan ihan pakko ostaa kokeeksi.
Tein muutaman pellillisen tähtitorttuja, joissa hillo on täytteenä sisällä ja lopuksi muutamia kokeeksi ihan vaan muotilla otettuja tähtikuvioita ja hillosilmä päälle. Uunissa ne sitten kohosivat ihan näteiksi tähdiksi.
Muottina käytin Nami-hiireltä tullutta tähtimuottia.

Hillo on aika makeaa, mutta niinhän se on perinteinen luumuhillokin. Ihan mukavaa vaihtelua. Puoliskokin oli sitä mieltä että tämä on parempaa. Se on tietenkin makuasia. Kokeilemalla se selviää.

03.10.2010 - 23:21
Näin Canelian keittiössä ihanan omenapiirakan ohjeen ja pitihän sitä heti kokeilla, niin syötävän hyvältä näytti. Tällä kertaa tein lähes täysin hänen ohjeellaan, ainoastaan tuon valkosuklaa-limerahkan jouduin korvaamaan vaniljarahkalla, koska sellaista sattui jääkaapissa olemaan. Oikein mainiosti vaniljainen makukin sopii omenan kanssa.
Piirakasta tuli todella mehevää ehkä juuri tuon rahkan ansiosta, enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksikaan että sitä voisi käyttää. Nyt tiiän senkin asian.
Ohjeesta hieman poiketen ripottelin pinnalle hieman hienoa sokeria paistamisen jälkeen. Se on tietysti makuasia, mut nuo mein omenat on sen verran hapokkaita, että ajattelin vähän tasata makua.

Tämä ei oikeestaan kaipaa muuta kun vähän vaniljakastiketta ja makunautinto olis aika lailla siinä.

18.06.2010 - 12:23
Mie olen uutisista kuullut, että tuolla Ruotsin maalla olis jonkinlaiset pippalot tulossa ja nuo prinsessaleivokset olis niin kun ajankohtanen asia. Täytyyhän miun olla mukana menossa ja teinkin sitten ihan huvikseni tuollaisen oman version leivoksista.
Eli, ihan neljän munan peruskääretorttu. Leikkasin levyn kahtia ja kostutin sitruunalimpparilla. Völiin laitoin kaupasta ostettua mansikkarahkaa, jota vähän tukevoitin kolmella liivatteella, sekä ihan vähän mansikkahilloa rahkan päälle. Toinen levy päälle, kostutus ja Flora vispiä. Kaapista sattui löytymään punaista marsipaania ja muutama kukkanen, joista sitten tein koristeet. Oli hyvää.


|
Viimeisimmät kirjoitukset
|