Kirjoittaja
Olen vähän yli nelikymppinen kahden pojan äiskä Lappeenrannasta. Lapsukaiset ovat sen verran suuria (-90 ja -98 syntyneet), että aikaa jää muihinkin harrastuksiin.
Käsitöitä ja leipomuksia olen aina värkkäillyt, mutta löydettyäni toinen toistaan upeampia blogeja sain todellisen "herätyksen" kakkujen koristeluun ja uusien juttujen kokeiluun, josko minäkin osaisin...
Lähes kaikkiin ohjeisiin sovellan itse jotakin, eli kahta ihan samanlaista ei taida tulla. Siinä onkin oma jännityksensä, kun ei täysin voi tietää lopputuloksesta.
Olen tällainen itseoppinut kotileipuri, eli harrastustouhuilla yrityksen ja erehdyksen kautta mennään. Pääasiassa on tarkoitus tehdä kakkuja ja leipomuksia, mutta joskus aihe karkaa muihinkin juttuihin.
Neulominen on toinen harrastukseni, joka on kulkenut mukana lähes lapsesta saakka. Se on peruja äidiltä ja isoäidiltäni. Minulla on aina jonkunlainen työ tekeillä, en osaa olla ilman.
Olen hyvin iloinen, jos jätät kommenttia itsestäsi. Ne lämmittävät aina mieltä niin kivasti 
|
06.04.2012 - 23:01
Näin pitkänperjantain kunniaksi piti vähän leipoa kahvitarjottavaa. Siinä samassa juhlittiin tuon nuorimmaisen nimppareita ja miun opiskelun päättymistä.
Tein siis taas kakkua... Pohjana kaakaolla ja appelsiiniaromilla maustettu kuuden munan peruskakku. Kostutus sitruuna-limemehun ja limpparin sekoituksella. Välissä mansikka- ja mangopassionmousset. Pinnalla mangosose appelsiinimehulla maustettuna ja liivatteella hyydytettynä. Koristeet sokerimassaa ja Flora vispiä. Suklaaspritsaukset Pandan valkoista ja maitosuklaata.
Lisätarjottavaksi kaivoin pakkasesta joulusta jääneitä lehtitaikinalevyjä. Lusikoin sellaisen teelusikallisen sitruunarahkaa pinnalle, paistoin ja koristelin mandariini- ja rypäleviipaleilla. Viimeistelin hyytelösokerilla ja ripottelin pinnalle tomusokeria. Toisiin leivoksiin laitoin sitruunarahkaa ja vadelmahilloa.

Pitäähän kahvipöytään tietenkin jotain suolaistakin laittaa. Teinkin sitten tälläisen oman version voikkaritäytteestä. Ruskistin pannulla kevyesti savukinkku- ja pekonisuikaleita kelta- ja punasipulin kera. Sekoitin jäähtyneeseen seokseen savuporosulatejuustoa ja ranskankermaa. Levitin täytteen rullarieskalle, käärin rullaksi ja annoin tekeytyä jääkaapissa yön yli. Olivat kyllä aika makoisia, nämä hävisivät kahvipöydästä ensimmäisenä. Viimeisille vieraille pitikin sitten tehdä perusvoileipiä, kun kaikki rullat oli jo menneet .
Huomasin, että kameraan oli jäänyt vanhoja juttuja päivittämättä.
Tässä jossain vaiheessa tehty banaanikakku. Sekin siksi että oli jo aika ruskeaksi menneitä banaaneita, jotka piti käyttää pois. Muuten kakku taitaa olla murokakun tyylinen peruskakku, jota olen aika usein tehnyt. Vanha ohje, joka ei koskaan petä ja mikä parasta, siihen voi lisätä aivan mitä haluaa ja aina onnistuu!!
Toinen kamerasta löytynyt juttu on rahkapiiras. Tästä ohjeesta en ole varma mitä siihen laitoin. Rahkaseokseen laitoin luultavasti turkkilaista jugurttia, kermarahkaa, vispikermaa, sitruunamehua, pari munaa ja jotain muuta. Paistoin ehkä vähän turhankin kauan, vähempikin olisi ehkä riittänyt.
Kaikenlaista kun tekee niin joskus onnistuu ja joskus ei. Pääasia että maku oli aika mehevä ja koko piiras tuli syötyä hyvällä halulla.
11.03.2012 - 22:24
Naapurin rouva pyysi tekemään kakun muistotilaisuuteen. Tälläinen nopean aikataulun versio siitä sitten tuli. Ihan täysin en ole tyytyväinen lopputulokseen, olisin voinu vähän enemmän panostaa koristuksiin ja pursotuksiin.
No näillä mennään tällä kertaa. Pohjana 7 munan perus, eli yhtä paljon jauhoja (noin puolet siitä perunajauhoa ja vehnäjauhoa), sokeria ja munia. Vanha hyväksi havaittu ohje mihin voi aina luottaa. Välissä mango-passion ja -mansikkamousset, kostutus appelsiini-mandariinimehulla. Pinnalla marsipaani, kukan varsi marsipaania ja kukat sokerimassaa. Reunat Valion rahka -valkoisen ja Flora vispin sekoitus, jota tukevoitin yhdellä liivatteella.

Tässä vähän lähikuvaa kukkakoristeista. Kukat yrittää olla kallan kukkia. Saattaa olla että ne luonnossa näyttää vähän erilaiselta, mut ei se haittaa. Miun mielestä muistotilaisuus ei tarviikaan hirveesti koristetta, yksinkertainen on nätimpää tälläsessä tilanteessa.
Toivottavasti maistui saattoväelle.
03.03.2012 - 23:37
Rakas kummityttöni sai vauvan vähän aikaa sitten ja nyt oli ristiäisten aika. Oli suorastaan kunnia tehdä kakut pienen prinsessan ensimmäiseen suureen juhlaan. Täytekakussa 8 munan peruspohja, täytteenä mansikka- ja mango-passionmousse, kostutus appelsiini-mangomehun ja limpparin sekoituksella. Pinnalla marsipaani-sokerimassa ja Flora vispi. Koristeet sokerimassaa ja vauva marsipaania, jonka värjäsin Tarjuskan ohjeiden mukaisesti. Ihanan aidon värinen vauva tuli suurinpiirtein hänen ohjeillaan.
Laitoin vauvan ruusunlehtien sisään ja tein muut koristeet sokeri- ja kaulintamassasta.
Ilmeisesti olin onnistunut, koska kaikki ristiäisvieraat ihmettelivät että kuinka voi tehdä tuollaisen aidon näköisen vauvan. No täytyy tunnustaa, että itsekin olin kerrankin tyytyväinen tulokseen.

Tässä vielä lähempää kuvaa koristeesta. Aika ihanan nimen olivat vanhemmat valinneet lapselleen.
Tässä vielä päätykuvaa kakusta.

Oli aika mukava kuulla että ristiäisvieraat tykkäsivät kakun ulkonäöstä ja mikä parasta, maku tuntui miellyttävän kaikkia vieraita. Olen siis onnistunut tekemisessäni
Samaan matkaan lähti myös voileipäkakku.

Pinnalla ohuita kinkku- ja metvurstiviipaleita, kurkkua, persiljaa, jääsalaattia ja cheddarjuustotähtiä.
No en halua itseäni kehua, mutta kerrankin meni kaikki niin kuin pitikin ja olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Ristiäisvieraat tykkäsivät ja se oli tarkoituskin
Oikein paljon onnea vielä nuorelle perheelle ja Adalle   
29.02.2012 - 23:32
Tätini täytti 60 vuotta karkauspäivänä ja tein pyynnöstä hänelle kakun. Pohjana 7 munan peruskakku, kostutus appelsiini-mandariinimehun ja limpparin sekoituksella. Välissä Piltti mango- ja kuningatarsose/kuningatarrahka lisättynä parilla liivatteella ja sipaisulla Lemon curdia. Päällä Valion rahkakerma ja laktoositon kermavaahto. Koristeet sokerimassaa, liljojen heteet riisinuudelia ja emit suklaa-sokeritahnaa.

Reunapursotuksissa värjäsin Wiltonin ruusunpunaisella ja pursotin jo niin kivaksi havaittuja ruusukkeita.
Tässä liljakoriste kakun keskeltä.

Ja kulmakoristetta. Koristeen alta näkyy vähän foliota, kun oli vaan tarkoitus nopeasti kuvata kokonaisuus. Pakkasin koristeet erikseen ja ne laitettiin kakun päälle vasta vähän ennen tarjoilua.
Tuo rahkakerma on ihan kiva uutuus, jos ei tykkää kovin makeasta. Itse lisäsin hieman tomu- ja vanilliinisokeria, mutta kyllä se varmaan toimisi sellaisenaankin.
14.02.2012 - 23:05
Ainoa tätini täyttää vuosia karkauspäivänä ja hän pyysi tekemään kakkua päivilleen. Kokeilin ihan harjoitusversiona tälläisen mangososeella päällystetyn kakun. Aikaisemman kokemuksen perusteella olin aika epäileväinen tuon pinnan onnistumisesta. On sitä joskus käynyt niinkin, että päällys on valahtanut kokonaan kakun sisään ja sitten on pitänyt keksiä äkkiä se suunnitelma C (eli ei suunnitelmaa ollenkaan).
Pohjana kahden munan peruskakku, täytteenä kuningatarrahkaa johon sekoitin purkillisen Piltti kuningatarsosetta ja vahvensin liivatteella. Pinnalla siis n. 5 dl mangososetta, jota hyydytin viidellä liivatteella. Pursotuksessa laktoositon vispikerma ja hyväksi havaitut ruusureunat. Koristeluun ei sen kummemmin ollut tarkoituskaan panostaa ja nii sitte ripottelin reunoille ja pinnalle vähän kultahilettä.
Vähän ikävästi valuu limpparikostutus alle kun kostutin hieman liikaa. Mut tämähän olikin koekakku, oikeassa yritän kostutella maltilla.

Olikin sitten loppujen lopuksi ihan hyvä, että tuli tehtyä tälläinen versio. Tuo vanhimmainen toi tyttöystävänsä ensimmäistä kertaa näytille ja oli ihan kiva laittaa kakkua pöytään. Muutenkin sattui olemaan sellainen vierailuviikonloppu, että joka päivälle oli joku vieras käymässä. Välillä menee pitkiä aikoja, ettei juuri kukaan käy kylässä ja sitten ne tulee kaikki samaan aikaan .
16.01.2012 - 22:34
Siskon tyttö järjesti kynttiläkutsut kotonaan ja pyysi miuta tekemään kakun sinne. Kyselin sitten että minkälainen se pitäisi olla ja hän vastasi että sellainen märkä, kyllä sie tiiät. Jahas, piti sitten alkaa miettimään millainen on märkä kakku. Päädyin sitten kuitenkin raikkaaseen mangokakkuun. Pohjana peruskääris. Ohje on taas ihan omasta päästä tempaistu ja yhdistelty sieltä sun täältä.
Alimmassa kerroksessa 1 prk turkkilaista jugurttia, rahkaa ja valkosuklaamoussea lisättynä suklaarouheella. Keskimmäisessä kerroksessa sitruunatuorejuustoa, Flora vispiä, mangososetta ja vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Pinnalla mangososetta ja -mehua hyydytettynä liivatteella.
Ajattelin sitten samalla vaivalla tehdä kotiin samanlaisen. Kaikki menikin suhteellisen hyvin siihen saakka kun aloin koristelemaan kakkuja. Onneksi tein ensin kotiin jäävän kakun valmiiksi, kun ajattelin että sitä voi sitten syödä milloin vain. Vähän aikaa jääkaapissa oltuaan kakku alkoi lohkeilemaan ikävästi ja levisi pitkin jääkaappia. Jännitti aika kovin, että miten itse varsinainen kakku käyttäytyy. Sain onneksi koristeltua sen ja laitoin vielä varmuudeksi reunakalvon ja vuoan reunan tukemaan kakkua kuljetuksen ajaksi. Ihan hyvin se kesti ja sitten kun kutsuvieraat olivat lähdössä, sekin kakku tahtoi levitä pöydälle .

Näissä kotona otetuissa kuvissa kakku on vielä ihan nätisti kasassa.

Tässä pintakoristeita, eli limeviipaleita, mansikkaa (ulkolaista, joka vaan näyttää mansikalta, mut ei ollenkaan maistu sellaselta), rypäleitä, nektaria ja sokerikiteitä. Sipaisin pinnalle hyytelösokerin kiiltoa antamaan.

Kun huomasin tuon reunan lohkeamisen, ajattelin että pitää varoiksi tehdä toinen kakku jos varsinainen ei kestäkään pöytään asti. Hirmu kiireellä paistoin kolmen munan perustäytekakun. Kostutin ananas-mandariinimehulla, väliin laitoin kuningatarmoussea ja pinnalle hätäisesti Flora vispiä. Sitten vielä kaikessa kiireessä tein muutaman kermaruusun koristamaan pintaa. Ei mikään täydellinen suoritus, mut hätä keinot keksii, niinhän sitä on jotkut viisaat joskus sanoneet .

Pääasia, et kakut kelpasi vieraille, vaikka katastrofin ainekset olikin ilmassa.

Nii, muutenhan tämä olis ollu ihan iisi juttu, mutta kun samaan aikaan olisi pitänyt ehtiä itse seurustella oman vieraan kanssa. Hän oli onneksi niin omatoiminen, että pärjäsi omineenkin . Ja kaiken lisäksi opiskelukin vaati juuri samaan aikaan kovasti huomiota ison tehtävän muodossa. No, jotenkuten selvittiin tästä rumbasta. Mut kyllä mie tykkään enemmin tehä kaikessa rauhassa noita kun hirveen kiireen kanssa.
13.11.2011 - 21:29
Meillä on tapana vanhempien kanssa viettää isänpäivää ja heidän hääpäiväänsä samoilla juhlilla, tämäkään vuosi ei tuonut poikkeusta siihen asiaan. Tein vanhemmille yhdistetyn isän- ja hääpäiväkakun.
Pohjana digestive, jota vähän pehmensin ruokaöljyllä. Väliin sekoitin Flora vispiä, maustamatonta rahkaa ja tuorejuustoa, sitruunatuorejuustoa ja mansikkaa. Hyydytin neljällä liivatteella. Pinnalla mansikkakiisseliä, jonka väriä vähän syvensin kirkkaan punaisella pastavärillä. Hyydytykseen neljä liivatetta. Koristeina valkosuklaaspritsaukset, kermaruusut, marsipaanilehdet ja kimalletta.

Tässä lähikuvaa ruusuista

Pitihän sitä tuolle puoliskollekin kakku tehdä. Pohjana kolmen munan peruskakku, välissä valkosuklaa-nougatmousse, johon lisäsin vielä rouhittua valkosuklaata. Hyydytin liivatteella ja kostutin sitruunalimpparilla. Pinnalla samaa mansikkakiisseliä kun ylemmässäkin kakussa.

Sain viimeinkin aiheen kokeilla monilla ihastelemaani ruusukereunusta. Tykästyin siihen kovasti ja aionkin käyttää jatkossakin tuota. Aika hyvän näköistä ja helppoa.

04.09.2011 - 12:19
Vietettiin tuon vanhimmaisen synttäreitä vähän aikaa sitten. Yritin kysellä vinkkejä millaisen kakun hän haluaisi, mut kun vastaus oli vaan että saat ite päättää, niin tälläinen siitä sitten tuli.
Pohjana tumma kääretorttulevy, samanlainen kun ohi on -kakussa. Välissä valkosuklaa-nougatmousse liivatteella hyydytettynä, kostutus sitruunalimpparilla. Päällistä mietin jonkun aikaa että minkälaisen tekisin ja löysinkin suklaisen kinuskiohjeen vanhasta kirjasta. Ja ei kun kokeilemaan. Keitin 2,5 dl Flora vispiä, jossa oli 1 dl fariini- ja tavallista sokeria. Sulatin 100 g suklaata joukkoon ja annoin jäähtyä. Pinnalla kermaruusuja ja sokerimassa- ja marsipaanilehtiä, sekä muutama kultapallo. Unohdin ostaa kaupasta valkoista suklaata, josta oli tarkoitus tehdä koristeet ja niinpä laitoin kimallegeeliä.


Tässä vielä lähikuvaa ruusuista, jotka on tehty isolla ruusutyllalla.

Olen jo pitkän aikaa suunnitellut ihan tavallisen pullan paistoa, ja sainkin viimein aikaiseksi tehdä taikinan. Litran taikinasta tuli ihan vaan muutama pulla 
Ylhäällä takanurkassa korvapuusteja, niiden oikealla puolella fariinisokeri-mantelipullia, alhaalla omena-kanelimarmeladilla maustettuja ja etualalla voisilmäpullia.

10.08.2011 - 22:16
Ystäväperheessä vietettiin jonkinmuotoista perhejuhlaa ja pyynnöstä tein sitten tämänlaiset kakut. Toiveena oli samanlaiset kakut, joita oon aiemminkin tehny jo muutamaan kertaan.
Täytekakun välissä tutut valkosuklaa-nougat ja vadelmamousset. Kostutus sitruuna-limemehulla. Pinnalla Flora vispi ja marsipaanipäällys. Kukat sokerimassaa ja ripaus kultahilettä. Tällä kertaa sain aika hyvin tuon marmoroinnin onnistumaan ja oonkin siihen ihan tyytyväinen.
Kakusta tulikin nyt aika kesäinen, mut eikös tämä elokuu ole vielä kesäkuukausi. Vaikka sitä on vähän vaikea viime aikaisten ilmojen perusteella uskoa.


Toisena toiveena oli voileipäkakku. Olen tykästynyt tuohon hyydytettävään versioon kun se on niin helppoa ja suht nopeeta valmistaa. Tällä kertaa lisäsin täytteeseen kinkun lisäksi vähän metvurstikuutioita makua antamaan.
Ehkä toistan taasen itseäni tekemällä taas jo moneen kertaan esitellyn kakun. Lupaan että teen vielä jossain vaiheessa muunkin laisia voikkareita. Aika aikaa kutakin, niinhän sitä sanotaan.
Hyvin olivat kuitenkin kelvanneet vieraille .

Tässä lähikuvaa koristeista. Oon aina ihastellut muiden blogeissa tomaatista tehtyjä ruusuja. Se ei ollu ihan helppoa tai sitte miulla on ihan liian tylsä kuorimaveitsi millä yritän noita tomaatteja kuoria. Loppujen lopuksi piti käyttää terävää veistä että sain jonkunlaisen kuorensuikaleen irrotettua, höh 

31.07.2011 - 23:03
Tuli tuossa naistenviikon päätteeksi vieteltyä nimppareita ja tein tarjottavaksi ihan perus viiden munan täytekakun. Väliin laitoin vadelma- ja valkosuklaa-nougatmousset. Kostutus sitruuna-limemehulla. Pinnalla Flora vispi, mansikat ja sokerihuurrettuja mustaviinimarjan lehtiä. Viimeistelin mansikkapinnan hyytelösokerikiilteellä.
Jotenkin tuntuu, että tässä on viime aikoina tehty niin paljon kaikenlaisia kakkuja, etten jaksanut kovin paljon tähän panostaa. Kerman alta vähän pilkottaa epäonnistuneet suklaareunukset. Ne levisivät niin ikävästi, etten viitsinyt jättää niitä näkyviin.


Toiseksi tarjottavaksi kaivoin pakkasesta valkosuklaisen jäädykkeen. Täytettä jäi itse asiassa niin paljon yli tuosta aiemmasta ohi on -kakusta, että laitoin sen vuokaan ja pakkaseen oottelemaan käyttöä. Pinnalla oikeita orvokin kukkia, sokerimassalehtiä ja vähän kullanvärisiä nonparelleja.


Yritin Kinuskikissan ohjeilla tehdä kandeerattuja orvokkeja, mutta jostain syystä ne menivät kuivuessaan ihan kurttuun, eikä näyttäneet ollenkaan niin hyviltä kuin hänellä. Niinpä sitten piti tyytyä kukkiin sellaisenaan.
09.07.2011 - 21:27
Tuo vanhimmainen sai varusmiespalveluksen suoritettua ja ei kai siinä muuta vaihtoehtoa ollu kun kakun tekoon... .
Paistoin 4 munan kaakaokääriksen. Leikkasin pohjan jo levynä ollessa suikaleiksi, kostutin ihan vähän sitruunalimpparilla ja levitin päälle valkosuklaa-nougatmoussea, jota tukevoitin 1 liivatteella. Kietaisin suikale kerrallaan kiekoksi ja annoin hyytyä kylmässä seuraavaan päivään.
Pinnalle sekoitin sokerimassaa ja marsipaania. Jaoin sokerimassan kolmeen eri osaan ja värjäsin jokaista vähän eri sävyisillä vihreän ja sinertävän sävyillä. Sekoitin massat marmorimaiseksi ja päällystin kakun. Pinnalla sokerimassasta tehdyt koristeet.

Sain otettua kuvan leikatusta pinnastakin. Se on jännä pystyraidallinen tuon suikaleista pyöritetyn pohjan ansiosta.

Nyt taas totutellaan siihen että tuo vanhimmainen onkin kotona, juuri kun ehti tottua siihen että sunnuntaina piti palauttaa kasarmille. Hyvinhän se menee näinkin .
02.07.2011 - 23:05
Meillä tuo puolisko ja nuorimmainen viettävät synttäreitä parin viikon välein ja niinpä usein vietetäänkin tuplajuhlia, niin tälläkin kertaa.
Puoliskon toiveena oli ihan perinteinen mansikkakermakakku. Ainoana lisäyksenä piti kakkuun laittaa teksti herra 47 (siitä saattaa äkkiseltään päätellä iän). Tein 6 tosi ison munan peruskakun samalla vanhalla ohjeella, eli yhtä paljon munia, jauhoja ja sokeria. Aikoinaan hyväksi havaittu ohje, joka ei koskaan petä.
Yhteen väliin laitoin sipaisun limecurdia, banaanisosetta, banaaniviipaleita ja kermaa. Toiseen väliin hienonsin papaijaa sauvasekoittimella muussiksi, banaania ja kermaa. Kolmanteen väliin tuli aprikoosisose, banaani ja kerma. Kostutin mansikkalimemehulla, jota hieman jatkoin sitruunalimpparilla. Pinnalle Flora vispi, mansikat ja suklaasta tehty teksti.


Lisäksi tein jo aiemminkin tehdyn hyydykevoikkarin, jos sitä niin voisi sanoa. Vuorasin irtoreunavuoan pohjan leivinpaperilla, laitoin pohjalle ruisviipaleista kerroksen, kostutus kasvisliemellä. Täytteeseen sekoitin vähän mitä kaapista löytyi. Siihen tuli palvikinkkukuutioita, ruohosipuli-, piparjuuri- ja maustamatonta tuorejuustoa, creme fraishea, hieman sinappia ja mustapippuria. Toinen kerros leipää ja täytettä samalla lailla. Täytteen hyydytin viidellä liivatteella. Pinnalle jääsalaattia, kinkkua, kurkkua ja herneenversoja.


Ja sitten nuorimmaisen kakkuun tuli suklaariisimuropohja. Sekin on aiemmin tehty. Täytteeseen vatkasin Flora vispin vaahdoksi. Sekoitin joukkoon 2 purkkia sitruunatuorejuustoa, turkkilaista maustamatonta jugurttia, kuningatarrahkaa ja mansikoita. Hyydytin 5 liivatteella. Pinnalle uusia mansikoita, Aku Ankka ja Flora vispiä. Reunukset on pähkinävohvelia.


Kun paistoin kakkupohjaa, mietin että samalla voisi tehdä kuivan kakunkin. Sattui olemaan kaupassa alennusmyynnissä tuollainen hieno katedraalimallinen vuoka ja sehän tietysti hyppäsi ostoskärryyn . Nyt oli hyvä tilaisuus kokeilla sitä.
Kakkuun vatkasin 3 munaa, 4 dl sokeria, 4½ dl sokeria, 3 tl leivinjauhetta ja 100 g voita sulatettuna. Lisäsin joukkoon 1½ dl laktoositonta maitoa, rouhittua maito- ja valkoista suklaata, vähän sitruunamehua. Varmaan nyt joku aines jäi pois, mutta ei sen niin väliä. Paistoin 175 asteessa noin tunnin. Onnistui kerrankin ihan yli odotusten ja kohosi tosi nätisti. Ja oli muuten tosi hyvää.

Se on näillä helteillä melkoisen hauskaa puuhaa tuo keittiössä askartelu. Lämpöä muutenkin sellaset 30 astetta ja uuni vielä kuumentaa lisää. Puhumattakaan kuinka saisi kerman pysymään koossa niin kauan että sen saa kakun päälle. Kyllä siinä sai juoksuttaa kakkuja kylmään vähän väliä kun meinasi kermat muuttua vedeksi alta aikayksikön. Mut onnistuin silti mielestäni ihan kohtuullisesti .
05.06.2011 - 13:08
Lähipiirissä vietettiin ristiäisiä ja miun tehtäväksi jäi kakkujen teko. Tein kaksi samanlaista 7 munan kakkupohjaa. Väliin laitoin mansikka- ja valkosuklaa-nougatmoussea sekä pienen sipaisun limecurdia. Kostutus sitruunalimemehun ja limpparin sekoituksella. Pinnalle Oetkerin sokerimassaa, jota värjäsin sinisellä pastavärillä. Pursotukset Flora vispiä. Koristeet sokerimassaa. Kakun päältä puuttuu hieno vauvakoriste (täällä ) kun ei sitten tullut kuvattua kakkua koristeen kanssa. Nappaankin siskon ottaman kuvan kun hän älysi sellaisen ottaa.

Mukaan lähti myös kinkku- ja lohivoileipäkakku. Molemmissa on vehnä- ruispaahtoviipaleet pohjana. Kinkkukakun kostutin lihaliemellä, väliin kinkkusuikaleita, piparjuuri- ja ruohosipulituorejuustoa. Toisena täytteenä maksapasteija, jota notkistin creme fraishella ja maustamattomalla tuorejuustolla. Pinnalla savuporosulatejuusto-ruohosipulituorejuustoseos. Se olikin aika hyvä yhdistelmä. Koristeet ohuita possunleikkeitä, kurkkua, herneenversoa ja jääsalaattia.


Lohikakun kostutin kasvisliemellä. Täytteeseen laitoin kylmäsavukirjolohta, johon sekoitin ranskankermaa, smetanaa ja vähän ruokakermaa notkistamiseen. Toisena täytteenä savukalatahna, smetana ja ruohosipulituorejuusto. Pinnalla sekoitus maustamatonta ja ruohosipulituorejuustoa. Koristeet graavilohta, tilliä, sitruunaa ja jääsalaattia.


Olivat ilmeisesti maistuvia, koska niin hyvin tekivät kauppansa.
Onnea vielä Leeville ja vanhemmille 
23.05.2011 - 22:35
Tuli tuossa viikonloppuna taas yksi vuosi mittariin lisää ja kahvipöytään laitoin tämänlaisia leipomuksia.
40-vuotiskakusta jäi sellaiset suikaleet tähteeksi ja teinkin sitten oman kakun niistä. Kostutin sitruuna-limemehun ja limpparin sekoituksella, sipaisin hieman lime curdia ja laitoin reilusti valkosuklaa-nougatmoussea, jota vahvistin liivatteella. Kieputin suikaleet kakun muotoiseksi ja annoin hyytyä jääkaapissa. Pinnalla Flora vispi, jota reunapursotuksissa värjäsin punaisella pastavärillä. Koristeet sokerimassaa.

Pienet punaiset siemenet on granaattiomenaa. Ostin kokeeksi kaupasta vaan yhden omenan ja siinä oli ihan oikeesti pari kourallista siemeniä, aika jännän makuisia ja antaa kivasti näköä. Harmi ettei tullut otettua kuvaa leikatusta pinnasta. Kakkupalat oli hauskan pystyraidallisia kun oli vuorotellen tummaa ja vaaleaa kakkupohjaa.

Enhän mie tietenkään voi tyytyä ainoastaan täytekakkuun. Pitäähän pöydässä olla muitakin vaihtoehtoja. Kakun lisäksi tein "ikään kun voikkarin". Leikkasin moniviljapaahtoviipaleet sopivan kokoiseksi ja laitoin irtoreunavuoan pohjalle. Kostutin lihaliemellä. Täytteeseen sekoitin kinkkukuutioita, piparjuuri- ja ruohosipulituorejuustoa, ruokakermaa ja hieman pippuria mausteeksi. Tuo täyte olisi kaivannut vähän enemmän liivatetta, koska se jäi aika löysäksi. Tein kaksi leipäkerrosta ja molempien päälle tuo kinkkuseos. Päälle ohuita kinkkusuikaleita, herneenversoja ja kurkkua.


Pikkupurtavaksi tuli vielä vähän mukailtuja Pullahiiren mansikkaleivoksia. Lisäsin ohjeesta poiketen taikinaan sitruuna-lime- ja vaniljarahkaa sekä n. desin sitruuna-limemehua kosteutta tuomaan. Pinnalla on täytekakusta yli jäänyttä kermapursotusta. Mansikat on kyllä vielä espanjalaisia, kun nuo kotimaiset on vielä niin hurjissa hinnoissa. Ripottelin mansikoitten päälle hieman sokeria makua antamaan.

Vielä pikku muistutus arvonnasta.
Parin päivän päästä pääsee nuorimmainen toimimaan arpojana
15.05.2011 - 22:14
Työpaikalla vietetään esimiehen synttäreitä ja kahvitarjottavaksi lähtee tämänmoiset kakut. Pohjana kaksi vaaleaa ja kaksi tummaa käärispohjaa. Välissä kuningatar- ja mango-passionmousset, joihin laitoin pari liivatetta per kerros tukevoittamaan täytettä. Lisäsin vielä raikkautta tuomaan sipaisun lemon curdia kerrosten väliin. Osaan väleistä laitoin lime curdia, koska tuo lemon sattui loppumaan. Kostutus sitruuna-limemehun ja limpparin sekoitusta.
Kokeilin ensimmäistä kertaa laktoositonta Rainbow-kermaa, enkä kyllä ollut kovin tyytyväinen kerman käyttäytymiseen. Tuntui että valahtaa tosi nopeasti kakun päältä pois, eikä kestä huoneenlämpöä juuri lainkaan. Oli pakko vatkailla melko pienissä erissä, kun se meni niin nopeasti velliksi. Siksi ei kermapinta ole kovin onnistunut.
Pinnalla sekoitus vihreää marsipaania ja Oetkerin sokerimassaa. Kukat ja lehdet sokerimassaa ja synttärilukema punaiseksi värjättyä valkoista suklaata. Vaatii vielä aika paljon harjoittelua tuon suklaan kanssa temppuilu, tosi vaikeeta kun ei voinut ottaa kädelle tukea mistään.
Kakuista tuli lopulta hirmu suuria, tarjottimen kokoisia, mutta niitten pitäisi riittää 60 hengelle. Mie olen tosi huono arvioimaan kuinka paljon pitäisi olla että riittää kaikille eikä lopu kesken. Parempi sitten tehä riittävästi kuin liian vähän.

Tässä lähempää kuvaa koristeista. Vahvistin lehtiruotoja vihreällä elintarviketussilla, se antaa vähän elävyyttä lehdille.

Tässä sitten aikaansaannokseni kokonaisuudessaan. Kätevästi sain aikaa kulumaan näitä puuhastellessa

P.s. Muistathan arvonnan, vielä on aikaa osallistua.
18.04.2011 - 23:24
Appiukolla oli syntymäpäivät ja kahvipöytään lähti jo tutuksi tullut kinkku-metukkakakku. Olen jo jonkin aikaa halunnut tehdä pyöreän voikkarin ja nyt siihen tuli oivallinen tilaisuus. Ohje on sovellettu jo pariinkin kertaan tehdystä mallista.

Pinnalla maustamatonta ja pippurituorejuustoa vähän Flora vispillä notkistettua. Tajusin vasta jälkeenpäin, että reunakoristeista unohtui juustoraaste. Menihän se noinkin.

Koristeena kinkku- ja metvurstisiivuja, kurkkuviipaleita ja herneenversoja.

Toiseksi tarjottavaksi tein sydämen muotoisen täyskärin. Pohjana perussokeritaikina, jossa munia, jauhoja ja sokeria on yhtä paljon. Välissä mango-passion- ja kuningatarmousse, joiden alle sipaisin ohuen kerroksen lemon curdia. Laitoin varmuuden vuoksi yhden liivatteen kumpaankin kerrokseen, ettei täyte valu kokonaan pois.

Tässä päätykuvaa.
Pinnalla Flora vispivaahto, vihreä marsipaani ja sokerimassasta tehty köynnös. Olikin paljon helpompi mallailla köynnöstä paperin päälle kun yrittää saaha sitä kauniisti kakun pinnalle. Sen takia tuo köynnös ei ole kovin onnistunut.

Ja tässä toinen reuna.

13.02.2011 - 22:12
Ajattelin tehdä ystävänpäiväkakun vähän näin etuajassa, kun syöjiäkin on enemmän paikalla. Malli on täysin omasta päästä. Halusin vaan testata jo jouluksi saamaani kuviokaulinta ja uutta sydämen muotoista irtoreunavuokaa. Ikävä kyllä kuviot ei juurikaan marsipaanin pinnalla näy. Pitää seuraavalla kerralla painaa vähän kovempaa.
Pohjana 4 munan perustaikina, eli yhtä paljon munia, sokeria ja jauhoja. Oikeastaan kolmekin munaa olisi riittänyt, koska taikina kuohui uunissa vähän yli.
Väliin laitoin Piltti Aurinkoinen -sosetta ja vadelmamoussea. Pinnalla marsipaani ja Flora vispi. Koristeet sokerimassaa ja kimallegeeliä.

Tässä vielä päätykuvaa.

15.11.2010 - 21:59
Tässä äidin tekemä kakku isänpäiväksi. Pohjana vaalea peruskakku, välissä omenasose ja pinnalla laktoositon kerma ja persikkaviipaleet. Näköjään äidilläkin oli sama ongelma tuon laktoosittoman kerman kanssa, eli se menee tosi nopeasti kokkareiseksi. Mutta ei se makua haitannut, ihan hyvin kelpasi kahvipöydässä.

Otin tuulihattuja varten lehtitaikinasta pyörylöitä, jotka paistoin sellaisenaan uunissa. Ne kohosivat tuollaisiksi hauskoiksi palleroiksi. Leikkasin jäähtyneet tuulihatut kahtia ja väliin laitoin tiramisurahkaa ja Flora vispiä sekoitettuna.
Yritin muistella kenen blogista sain vinkin noista tuulihatuista, mutta en nyt valitettavasti muista missä sitä luin, sorry!

Puolisko vähän vihjaili, että työmaalle voisi joskus viedä muffinseja ja teinkin sitten tuttuja suklaa-banaanimuffineita. Ohjeen olen saanut "tiskirättiin" painettuna. Oikein hyvä perusohje ja helppo tehdä. Tällä kertaa tein ihan ohjeen mukaan, ainoastaan taikina oli kaksinkertainen.

01.11.2010 - 22:27
Pitihän sitä miunkin osallistua noihin halloweenjuttuihin. Mietin pitkään minkälaisia kaameuksia tekisin, mutta sitte päädyin vaan näihin pariin juttuun.
Käsibooli on tehty jäädyttämällä kertakäyttöhanskaan mansikkamehua. En saanut kättä pysymään kokonaisena kun poistin hanskaa ja muutama sormi meni poikki, mut ei se suuresti tahtia haittaa. Ja kun kyseessä oli lapsille sopiva booli, laitoin siihen vain sitruunalimpparia ja hieman mansikkamehua. Hanskassa olevaa mehun väriä korostin hieman punaisella pastavärillä.

Toisena tarjottavana tein Kinuskikissan vinkin mukaan haamuja, ne oli niin hauskan näköisiä. Yritin tehdä myöskin mehevää suklaakakkupohjaa, mut jokin meni täysin pieleen siinä ja pohja lässähti ihan kokonaan. Niinpä sitten tein tumman 4 munan peruskakkupohjan, kostutus limpparilla, väliin valkosuklaanougatmousse ja pari liivatelehteä. Kuorrutuksena pinnalla suklaakerma ja reunoilla Flora vispiä, jota värjäsin hieman sinisellä värillä. Oikeastaan kerma näytti vaaleanvihreältä, mut sekään ei haittaa mitään.
Sunnuntaina sitten syötiin kakkua vanhempien ja siskon tytön ja puoliskonsa kanssa.

|
Viimeisimmät kirjoitukset
|