Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen vähän yli nelikymppinen kahden pojan äiskä Lappeenrannasta. Lapsukaiset ovat sen verran suuria (-90 ja -98 syntyneet), että aikaa jää muihinkin harrastuksiin.

Käsitöitä ja leipomuksia olen aina värkkäillyt, mutta löydettyäni toinen toistaan upeampia blogeja sain todellisen "herätyksen" kakkujen koristeluun ja uusien juttujen kokeiluun, josko minäkin osaisin...  

Lähes kaikkiin ohjeisiin sovellan itse jotakin, eli kahta ihan samanlaista ei taida tulla. Siinä onkin oma jännityksensä, kun ei täysin voi tietää lopputuloksesta.

Olen tällainen itseoppinut kotileipuri, eli harrastustouhuilla yrityksen ja erehdyksen kautta mennään. Pääasiassa on tarkoitus tehdä kakkuja ja leipomuksia, mutta joskus aihe karkaa muihinkin juttuihin.

Neulominen on toinen harrastukseni, joka on kulkenut mukana lähes lapsesta saakka. Se on peruja äidiltä ja isoäidiltäni. Minulla on aina jonkunlainen työ tekeillä, en osaa olla ilman.

Olen hyvin iloinen, jos jätät kommenttia itsestäsi. Ne lämmittävät aina mieltä niin kivasti  {#emotions_dlg.kiss}

07.06.2010 - 00:20

Satuin tuossa yhtenä päivänä huomaamaan kun sääskillä oli lähteny hormonit hyrräämään, tai sitten oli muuten vaan kevättä rinnassa. Ei ne olleen moksiskaan vaikka kuvailin niitä monelta kantilta.

 

Tämännäköisen etanan löysin muutama vuosi sitten ihan tuosta meidän tieltä. En ihan päässyt selvyyteen, mikä laji tuo on. Kun se venytti itsensä oikein pitkäksi, oli sen pituus varmaan lähempänä pariakymmentä senttiä. Laitoin sen sitten vanhaan akvaarioon, että saatiin seurailla sitä. Tuossa se kiipeilee akvaarion seinää ylös.

 

 

29.05.2010 - 21:12

Lepakko yritti tehdä itselleen lepopaikkaa yläkerran tuuletusikkunaan. Se oli monena aamuna tuossa, illalla se sitten lähti reissuilleen. Seurailtiin sitä muutamana päivänä ja mietittiin miten sen saisi pois tuolta välistä. Se ei ollut moksiskaan vaikka kolisteltiin verkkoa ja näytettiin sille kirkasta valoa, sen kun vaan siirtyi vähän toiseen kohtaan. Sitten keksittiin laittaa tuuletusikkunan ulkopuolelle marjapensaissa käytettävää verkkoa ja näin saatiin lepakko muuttamaan muualle. Tämä oli varmaan sellainen poikanen, joka etsii omaa koloa. Ihan kiva, mut en välttämättä halua asuttaa tuollaista ikkunan välissä. Tänä kesänä tuota ongelmaa ei luulisi olevan, koska se lintuverkko on vieläkin ikkunan ulkopuolella.

28.05.2010 - 23:53

Tässä meidän Laku aika ensimmäisinä päivinä uudessa kodissa. Vielä aika pieni ja kaikki seikkailut edessä. Tämähän tuli meille 25.7.2006 Virojoelta. Oli kuulemma pitänyt autossa kauheaa meteliä koko matkan Lappeenrantaan asti. (täytyy kuitenkin mainita, että Laku on vaan virallinen nimi, normaalisti sitä kutsutaan vaan kissaksi, ihan kuten edellistäkin) Hyvin kuitenkin kotiutui meille. Välillä kyllä tosin tuntuu, että sillä on kuten meidän nuorimmainen sanoi "niin pieni pää, ettei sinne mahdu aivoja". Hyvä hiiri- ja myyräsaalistaja kuitenkin, eipä ole pihalla paljon myyrän kekoja ollut sen jälkeen kun Laku tuli meille.

 

 

Suuren seikkailijan "ensimmäinen saalis" , vai voisiko olla turvallinen pesäpaikka? Kuva on otettu aika ensimmäisinä päivinä uudessa kodissa.

 

Tässä herra on jo vähän suurempi. Sohvalta on aina hyvä vaaniskella ja päivystää tapahtumia.

 

Laku tykkää kovasti pään ja leuan rapsuttelusta. Taitaa olla nuorimmainen, joka viihdyttää "hänen korkea-arvoisuuttaan".

 

 

 

Linkkinapit


 

Leivontatarvikekauppa verkossa

 

http://kermahattu.vuodatus.net/

Get the Maukie - the virtual cat widget and many other great free widgets at Widgetbox! Not seeing a widget? (More info)
Kävijät