Kuuntelin tuossa radiosta eilispäivänä kun siellä tehtiin uuniomenoita ja syötiin sitten siinä suorassa lähetyksessä. Siitä keksinkin, että meillähän kasvaa ihan omia omenoita, mitä pitäis syödä pois. Koko päivän ne omenat pyöri mielessä ja kun pääsin töistä pois, piti ensimmäiseks mennä ostamaan vaniljakastiketta ja sitte kotiin omenoita keräämään. Ohjeen nappasin jostain vanhasta jutusta enkä tietenkään täysin noudattanu sitä.

Vaikka omenat olikin omia, kuorin ne silti kun ajattelin että on helpompi syödä. Omenaporalla siemenet pois, pinnalle siirappia ja kanelia ja uunivuokaan, jossa oli pohjalla vähän vettä. Paistoin 225 asteessa puolisen tuntia. Valelin välillä omenoiden pintaa nesteellä. Nuo mein omenat olikin vähän kovempaa lajiketta, eli olisin voinut pitää niitä vähän kauemmin uunissa. Seuraavalla kerralla sitte tiedän paremmin.

Omenat olisi ehkä olleet parempia jos olisin käyttänyt fariinisokeria, mutta kun sitä ei ollut, tyydyin siirappiin. Vähän jäähtyneitten omenoitten päälle vaniljakastiketta ja hyvää oli.

1284760471_img-d41d8cd98f00b204e9800998e