Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen vähän yli nelikymppinen kahden pojan äiskä Lappeenrannasta. Lapsukaiset ovat sen verran suuria (-90 ja -98 syntyneet), että aikaa jää muihinkin harrastuksiin.

Käsitöitä ja leipomuksia olen aina värkkäillyt, mutta löydettyäni toinen toistaan upeampia blogeja sain todellisen "herätyksen" kakkujen koristeluun ja uusien juttujen kokeiluun, josko minäkin osaisin...  

Lähes kaikkiin ohjeisiin sovellan itse jotakin, eli kahta ihan samanlaista ei taida tulla. Siinä onkin oma jännityksensä, kun ei täysin voi tietää lopputuloksesta.

Olen tällainen itseoppinut kotileipuri, eli harrastustouhuilla yrityksen ja erehdyksen kautta mennään. Pääasiassa on tarkoitus tehdä kakkuja ja leipomuksia, mutta joskus aihe karkaa muihinkin juttuihin.

Neulominen on toinen harrastukseni, joka on kulkenut mukana lähes lapsesta saakka. Se on peruja äidiltä ja isoäidiltäni. Minulla on aina jonkunlainen työ tekeillä, en osaa olla ilman.

Olen hyvin iloinen, jos jätät kommenttia itsestäsi. Ne lämmittävät aina mieltä niin kivasti  {#emotions_dlg.kiss}

14.02.2012 - 23:05
Ainoa tätini täyttää vuosia karkauspäivänä ja hän pyysi tekemään kakkua päivilleen. Kokeilin ihan harjoitusversiona tälläisen mangososeella päällystetyn kakun. Aikaisemman kokemuksen perusteella olin aika epäileväinen tuon pinnan onnistumisesta. On sitä joskus käynyt niinkin, että päällys on valahtanut kokonaan kakun sisään ja sitten on pitänyt keksiä äkkiä se suunnitelma C (eli ei suunnitelmaa ollenkaan).

Pohjana kahden munan peruskakku, täytteenä kuningatarrahkaa johon sekoitin purkillisen Piltti kuningatarsosetta ja vahvensin liivatteella. Pinnalla siis n. 5 dl mangososetta, jota hyydytin viidellä liivatteella. Pursotuksessa laktoositon vispikerma ja hyväksi havaitut ruusureunat. Koristeluun ei sen kummemmin ollut tarkoituskaan panostaa ja nii sitte ripottelin reunoille ja pinnalle vähän kultahilettä.


Vähän ikävästi valuu limpparikostutus alle kun kostutin hieman liikaa. Mut tämähän olikin koekakku, oikeassa yritän kostutella maltilla.
 


Olikin sitten loppujen lopuksi ihan hyvä, että tuli tehtyä tälläinen versio. Tuo vanhimmainen toi tyttöystävänsä ensimmäistä kertaa näytille ja oli ihan kiva laittaa kakkua pöytään. Muutenkin sattui olemaan sellainen vierailuviikonloppu, että joka päivälle oli joku vieras käymässä. Välillä menee pitkiä aikoja, ettei juuri kukaan käy kylässä ja sitten ne tulee kaikki samaan aikaan smiley.
 

26.01.2012 - 22:57

Sisko pyysi jo ennen joulua tekemään itselleen neulepaidan, kun entiset alkaa olla jo vähän virttyneitä. Sitten hän eräänä päivänä toi kassillisen lankaa ja toisen puseron mitoiksi, että noista pitäisi jotain saaha aikaiseksi. Meni vaan tuota aikaa niin paljon, kun tässä on ollut kaikenlaista kiirettä niin kun joulua, opiskelua ja jonkun verran leipomistakin. Mut sainpas valmiiksi viimeinkin. Ja juuri sopivasti kun tuli nuo parinkymmenen asteen pakkaset.

Lankana Chanteleine Sissi, jossa on 80% akryyliä ja 10% mohairia. Tosi riittoisaa lankaa ja mukavaa neuloa. Sain otettua vaan yhden onnistuneen kuvan, joten tästä en sitten enempää laitakaan.

Muita toiveita ei sen kummemmin ollut, kuin että paidan pitää olla tarpeeksi pitkä ettei jää selkä paljaaksi. Toivottavasti kelpaa

16.01.2012 - 22:34

Siskon tyttö järjesti kynttiläkutsut kotonaan ja pyysi miuta tekemään kakun sinne. Kyselin sitten että minkälainen se pitäisi olla ja hän vastasi että sellainen märkä, kyllä sie tiiät. Jahas, piti sitten alkaa miettimään millainen on märkä kakku. Päädyin sitten kuitenkin raikkaaseen mangokakkuun. Pohjana peruskääris. Ohje on taas ihan omasta päästä tempaistu ja yhdistelty sieltä sun täältä.

Alimmassa kerroksessa 1 prk turkkilaista jugurttia, rahkaa ja valkosuklaamoussea lisättynä suklaarouheella. Keskimmäisessä kerroksessa sitruunatuorejuustoa, Flora vispiä, mangososetta ja vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Pinnalla mangososetta ja -mehua hyydytettynä liivatteella.

Ajattelin sitten samalla vaivalla tehdä kotiin samanlaisen. Kaikki menikin suhteellisen hyvin siihen saakka kun aloin koristelemaan kakkuja. Onneksi tein ensin kotiin jäävän kakun valmiiksi, kun ajattelin että sitä voi sitten syödä milloin vain. Vähän aikaa jääkaapissa oltuaan kakku alkoi lohkeilemaan ikävästi ja levisi pitkin jääkaappia. Jännitti aika kovin, että miten itse varsinainen kakku käyttäytyy. Sain onneksi koristeltua sen ja laitoin vielä varmuudeksi reunakalvon ja vuoan reunan tukemaan kakkua kuljetuksen ajaksi. Ihan hyvin se kesti ja sitten kun kutsuvieraat olivat lähdössä, sekin kakku tahtoi levitä pöydälle .



Näissä kotona otetuissa kuvissa kakku on vielä ihan nätisti kasassa.


Tässä pintakoristeita, eli limeviipaleita, mansikkaa (ulkolaista, joka vaan näyttää mansikalta, mut ei ollenkaan maistu sellaselta), rypäleitä, nektaria ja sokerikiteitä. Sipaisin pinnalle hyytelösokerin kiiltoa antamaan.



Kun huomasin tuon reunan lohkeamisen, ajattelin että pitää varoiksi tehdä toinen kakku jos varsinainen ei kestäkään pöytään asti. Hirmu kiireellä paistoin kolmen munan perustäytekakun. Kostutin ananas-mandariinimehulla, väliin laitoin kuningatarmoussea ja pinnalle hätäisesti Flora vispiä. Sitten vielä kaikessa kiireessä tein muutaman kermaruusun koristamaan pintaa. Ei mikään täydellinen suoritus, mut hätä keinot keksii, niinhän sitä on jotkut viisaat joskus sanoneet .


Pääasia, et kakut kelpasi vieraille, vaikka katastrofin ainekset olikin ilmassa.


 

Nii, muutenhan tämä olis ollu ihan iisi juttu, mutta kun samaan aikaan olisi pitänyt ehtiä itse seurustella oman vieraan kanssa. Hän oli onneksi niin omatoiminen, että pärjäsi omineenkin . Ja kaiken lisäksi opiskelukin vaati juuri samaan aikaan kovasti huomiota ison tehtävän muodossa. No, jotenkuten selvittiin tästä rumbasta. Mut kyllä mie tykkään enemmin tehä kaikessa rauhassa noita kun hirveen kiireen kanssa.

07.01.2012 - 23:17

 

Sain Tutalta tälläisen ihanan tunnustuksen. En yleensä viitsi vastata niihin, mut joskus voin tehdä poikkeuksen :)

1. Lempiväri: Violetti, vaaleanpunainen. Yleensäkin punaisen eri sävyt.

2.  Lempieläin: Kissa

3. Lempinumero: Viisi 

4. Paras alkoholiton juoma: Kahvi   

5. Facebook tai Twitter: Ei kumpikaan.  

6. Intohimosi: Neulominen ja leipominen (ei liene suuri yllätys).

7.  Lahjojen antaminen vai saaminen: Antaminen. Onhan se kyllä kiva saadakin lahjoja.

8. Mieleisin kuvio tai muoto: Pyöreät muodot miellyttää silmää jostain syystä.   

9. Paras päivä viikossa: Lauantai.

10. Lempikukka: Ruusu ja kielo.


Jospa en tällä kertaa laita listaa, jokainen halukas voi ottaa tunnustuksen mukaansa 

07.01.2012 - 22:33

Meille oli tulossa vieraita ja selailin erilaisia ohjeita, mitä hyvää sitä tarjoisin kahvin kera. Löysin sitten Pullahiireltä ihanan mangokakun ja ei kun sitten sitä kokeilemaan. Mukailin ohjetta vähän, korvasin tuorejuuston maustamattomalla turkkilaisella jugurtilla  mutta pintakerros on mango-banaanismoothiesta tehty ja kakkupohjaa kostutin hieman sitruuna-limemehulla. Oli muuten aika hirmu hyvää .


Pinnalle koristeeksi valkosuklaaspritsauksia. Kun ei mielessä ollut sen kummempaa kuvaa, pursottelin suklaata vähän miten sattui. Kuvioista tulee mieleen sitten lähinnä ilotulitusraketti. Reunapursotukset Flora vispillä.


Suolaisena tarjottavana oli savuporo- ja savulohitäytteisiä tortillarullia. Alkuperäisen ohjeen nappasin Kinuskikissalta. Kaupassa ei vain sattunut olemaan juuri sillä hetkellä rullarieskaa, joten piti soveltaa ja kokeilla tortillalla. Hyvin onnistui näinkin. Tätäkin ohjetta muokkasin hieman. Lisäsin savupororouheen joukkoon savuporosulatejuustoa. Aluksi täyte maistui aika suolaiselta, mutta tortillati imivät hyvin liiallista suolaa ja seuraavana päivänä rullat oli oikein hyviä. Tässä kuvaa molemmista rullaversioista.


 

Ja tässä savupororullat.


 

Ja sitten lohirullia. Kuva on epätarkka, mut toivottavasti ei suuresti haittaa .

23.12.2011 - 15:55

Nyt on siivoukset siivottu ja joulu saa tulla.

Toivotan teille kaikille ihanille ihmisille oikein hyvää ja rauhallista joulua

18.12.2011 - 23:04

Sattui Kinuskikissan blogissa silmiin ihana kinuskipipari ja miehän en voinut olla kokeilematta. Muutoin ohje on melko tarkasti sieltä napattu, mutta miulla oli 2,5 dl rahkaa ja saman verran Flora vispiä. Reunukseen halusin kokeilla suklaatransferia. Ehkä olisi pitänyt vähän ohuempi kerros sivellä suklaata kun oli hieman hankala leikata suklaareunusta. Onnistui se joten kuten, mutta suklaa tahtoi halkeilla leikatessa.


En nyt sitten osannut päättää kumman kuvan laitan, niin laitoin sitten molemmat. Tässä vähän toisesta kulmasta. Alunperin tätä oli tarkoitus syödä vaan oman porukan kesken, mutta tänään saatiinkin yllätysvieraita, joten oli sitten jotain pöytään laitettavaa.


14.12.2011 - 23:22

Onpas mennyt aikaa edellisestä päivityksestä. Syykin on ihan perusteltu. Se tuo meidän vanha koneemme sitten sanoi sopimuksen irti aika pahalla hetkellä. Uuden koneen asennukset ja kuvien laitto on vieneet oman aikansa. Onneksi meillä on tuo vanhimmainen, joka homman hallitsee.

Leipomusrintamallakin on ollut vähän hiljaisempaa. Tahtoo tuo aika mennä opiskelun parissa melko tehokkaasti, aloitin nimittäin lokakuussa puoli vuotta kestävän ammattitutkintoon tähtäävän koulutuksen ja jostain se pitää aika ottaa.

No olen mie vähän saanut jouluakin valmisteltua. Perinteinen piparinpaisto suoritettiin äidin kanssa ennen itsenäisyyspäivää. Eikä niitä sitten tullutkaan kun vähän yli 400 kpl . En mie kaikkia meinaa omaan käyttöön jättää, osa meni äidille. Tässä piparisaalista tällä kertaa. Jos jossain välissä on aikaa, tarkotus on koristella pikeerillä. Saas nähä tuleeko se aika joulun jälkeen vai milloin.


 

Sitten anopilta opittu lihapiirakan teko joka kuuluu myöskin joka jouluiseen leipomukseen. Melko suuritöisiä nuo ovat, mut kyllä sen kerran vuoteen jaksaa. Eli normaali litran pullataikina ilman sokeria ja kardemummaa. Kohotetaan ja leivotaan pyörylöitä (sellaisia kahvikupin lautasen kokoisia), joihin tulee väliin jauheliha-riisiseos. Itse tykkään tehdä riisipuuron ja sekoittaa paistetun jauhelihan siihen, mutta se on kai makuasia laittaako irto- vai puuroriisiä. Täytetyt piirakat kohotetaan lämpimässä liinan alla ja paistetaan öljyssä.

Huomasin nyt vasta, että on näköjään hirmu nälkäinen petokin päässyt kuvan yläreunaan linssiluteeksi .

13.11.2011 - 21:50

Eräälle tietylle tytölle on niin kiva neuloa kaikenlaista. Tämä ei nyt ole ihan ajankohtainen juttu, mutta kun sattui olemaan vaaleanpunaista puuvillalankaa, en voinut vastustaa kiusausta . Nauhaksi laitoin kapean organzanauhan.Tarkoituksenakin oli tehdä jotain supersöpöä ja tämän näköistä sain aikaiseksi. Ohje on omaa sovellusta.




Tossujen ja mekon jujuna on pienet helmet helmassa ja tossun suussa. Onpahan taas tuliaisia kummitytölleni .

 

Samaan settiin lähtee mukaan vaunupeitto, joka on tehty Tiina -langasta. Reunukset virkattu Novitan Millalla



13.11.2011 - 21:29

Meillä on tapana vanhempien kanssa viettää isänpäivää ja heidän hääpäiväänsä samoilla juhlilla, tämäkään vuosi ei tuonut poikkeusta siihen asiaan. Tein vanhemmille yhdistetyn isän- ja hääpäiväkakun.

Pohjana digestive, jota vähän pehmensin ruokaöljyllä. Väliin sekoitin Flora vispiä, maustamatonta rahkaa ja tuorejuustoa, sitruunatuorejuustoa ja mansikkaa. Hyydytin neljällä liivatteella. Pinnalla mansikkakiisseliä, jonka väriä vähän syvensin kirkkaan punaisella pastavärillä. Hyydytykseen neljä liivatetta. Koristeina valkosuklaaspritsaukset, kermaruusut, marsipaanilehdet ja kimalletta.


Tässä lähikuvaa ruusuista



Pitihän sitä tuolle puoliskollekin kakku tehdä. Pohjana kolmen munan peruskakku, välissä valkosuklaa-nougatmousse, johon lisäsin vielä rouhittua valkosuklaata. Hyydytin liivatteella ja kostutin sitruunalimpparilla. Pinnalla samaa mansikkakiisseliä kun ylemmässäkin kakussa.


Sain viimeinkin aiheen kokeilla monilla ihastelemaani ruusukereunusta. Tykästyin siihen kovasti ja aionkin käyttää jatkossakin tuota. Aika hyvän näköistä ja helppoa.


26.10.2011 - 22:53

On taas jäänyt päivittämättä muutama neulos, mitä olen aikaan saanut.

Ystäväni ihastui aikaisemmin tekemiini valkoisiin boleroihin ja halusi itselleen samanlaisen. Ajattelin kuitenkin että aikuiselle naiselle sopii jotain muuta kun bling blingiä, joten tein sitten boleron upeasti kimaltavasta Rose mohair lux -langasta. Hirmu riittoisaa lankaa, koko boleroon meni n. 150 g ja se on kokoa n. 44.

Oikeasti tuo on luumun värinen, vaikka oikeaa sävyä olikin vaikea saaha kuvattua. Ja kamera vääristelee värejä.

Tai sitte en edelleenkään osaa käyttää sitä oikein .


 

Toisena päivityksenä tulee lisäystä siniseen vauvan haalariin. Neuloin samasta langasta myssyn ja tossut. Haalari on tällä kertaa kuvattuna takapuolelta. Myssyyn tuli samaa palmikkokuviota kuin haalarissakin, muuten se on omaa sovellusta.

Kuva on jälleen epätarkka kun kamerasta oli akku juuri loppumassa, mutta ehkä siintä jonkunlaisen selvän saa (ja selittelyn makuahan ei edelleenkään ole ).

 

12.10.2011 - 22:36

Tässä tulee vähän jatkopäivitystä tuohon aikaisemmin neulomaani vauvan puvustoon. Löysin pätkän pitsiä laatikosta ja tuollaisia tähtihelmiä, nehän sopivat aika täydellisesti, vai mitä?

Toivottavasti ovat mieluisat saajalleen, tai pikemminkin hänen äidilleen



Tässä lähikuvaa myssystä ja reunuksesta...



... ja tässä tossukoista. Aika moneen kertaan tehty malli, mutta niin hyväksi havaittu.


07.10.2011 - 13:13

Jäi tuo edellinen epäonnistuminen niin paljon kaivelemaan mieltä, että oli ihan pakko kokeilla uudelleen. Tällä kertaa onnistuin vähän paremmin. Täydellinen tuo ei ole vieläkään, mutta olen huomattavasti tyytyväisempi tähän.

Onnelin  ohjeesta poiketen tein pohjaksi käärispohjan, josta leikkasin vuoan kokoisen pyörylän ja laitoin sen alimmaiseksi. Meillä on vähän tullut kommenttia, että nuo digestivepohjat on liian kovia, siksi vähän tälläinen pehmoversio. Lisäksi korvasin tyrnit ruusunmarjasosella. Muutoin ohje on periaatteessa sama.

Tällä kertaa onnistuivat lehdetkin ihan hyvin kun käytin marja-aronian ja mustaherukan lehtiä pohjana. Ja tietenkin runsaasti suklaata pinnalle. Aiemmasta kokeilusta huomasin, et kurttulehtiruusun lehti on sen verran karhea alapuoleltaan, että suklaa ei millään irronnut siitä.




Ja sitten viipalekuva. Ei ollenkaan samanlaista valumista kuin edellisessä. Kuvasta näkyy hyvin tuo käärispohja vähän muruisena. Pohjaa ei tarvinnut kostuttaa millään, koska kosteus tuli noista ylemmistä kerroksista.

03.10.2011 - 16:39

Toisinaan innostun virkkaushommista ja nyt sainkin aikaiseksi virkata uuden verhon ikkunaan. Ohje on Lea virkkausideoita -lehdestä. Muutin kuviota sen verran että virkkasin jokaisen köynnöksen omaksi palakseen, ne on ainoastaan yläreunasta yhtenäisiä. Näyttää ikkunassa ihan nätiltä.



Tässä vähän lähempi kuva ruusuköynnöksestä. Lankana Novitan virkkauslanka.


03.10.2011 - 16:22

On jäänyt päivittämättä muutamat neuleet, joita olen tässä joutessani neulonut. Ensimmäisenä vaaleansininen palmikkohaalari, joka on siskon pyynnöstä tehty. Ohje on vanhasta Novitan vauvaneuleet -vihkosesta. Lankana Svarta Fårets Baby.


Tässä edestä päin. Ohjeessa napit olivat takana, mut luulen että on mukavampi pukea edestä auki olevalla napituksella. Tähän samaan sarjaan on vielä tulossa myssy samalla palmikkokuviolla, kunhan saan sen tehtyä.




Toisena on asukokonaisuus rakkaalle kummitytölleni, joka odottaa vauvaa. En vielä neulomisvaiheessa tiennyt kumpi on tulossa, joten otin vähän varman päälle tuolla valkoisella lankavalinnalla. Enhän mie sille minkään mahda, jos puikot hehkuu punasena kun ne haluaa päästä toimiin. Vähän sitten karkas mopo -jälleen kerran- käsistä ja teinkin sitten koko asuston . Siitä sitten syntyi haalari, myssy, sukat, tossut ja kaulaliina. Itse asiassa myssyjä tuli kaksin kappalein kun ensimmäisestä tulikin vähän liian suuri. Mut ei se mitään, kaitpa tuolle joskus käyttäjä löytyy. Tossuista puuttuu vielä ruusuke, mutta sen ehtii vielä.



Alemmassa kuvassa lähikuvaa kaulaliinasta. Ohjeen otin jostain Käsityölehdestä ja kuvio on omaa sovellusta. Lankana Novitan Milla.



02.10.2011 - 01:13

Jäi tuosta täysin epäonnistuneesta kakusta vähän paha mieli. Onneksi tuo nuorimmainen keräsi pisteet täysin kotiin leipomalla aivan mahtavan hyvää mustikkapiirakkaa. Paljon paremmin onnistunut kuin äitillänsä, höh!

Pohjaan hän laittoi vehnäjauhoja, vanilliinisokeria, leivinjauhetta, mustikkajugurttia ja öljyä, jotka vain sekoitettiin sekaisin ja levitettiin vuokaan. Pinnalla pakkasesta mustikoita, joihin on hieman lisätty sokeria. Piirakka oli hyvin mehevää ja kosteaa. Äitin tehtäväksi jäi vain piirakan ottaminen uunista ja vaniljakastikkeen vatkaus.



* * * * * * * 

Kuljeskelin kameran kanssa pihalla ja napsin vielä kesän viimeisiä kukkakuvia. En kyllä ihan äkkiä muista milloin olisi syyskuun lopussa kukat vielä näin hyvin kukkineet. Ruusukin innostui tekemään uusia nuppuja ja pari kukkaa on auennutkin.



 

Daaliakin luulee kesän vielä jatkuvan.



Kehäkukat kukkivat ihanan oransseina ja keltaisina väripilkkuina.




Ja lyhtykoiso on myöskin hyvässä syysvärissään.


29.09.2011 - 22:46

Näin Onnelilla ihanan tyrnikakun ja tietenkin halusin kokeilla samanlaista kaikkine suklaalehtineen.  Oli vielä vanhemmat tulossa kyläilemään nimipäiville joten syy kakun teolle oli taas olemassa.

Ei se sitte menny niin kun Strömsössä....

Alimmaiset kerrokset hyytyivät ihan kuten pitikin, mut sitte tapahtu jotain kahdessa päällimmäisessä kerroksessa. Lisäsin enemmän rahkajugurttia, mutten samassa suhteessa liivatteen määrää. Jos olisin seurannut ohjetta tarkasti, olisin ehkä onnistunut paremmin, mutta kun jälleen kerran piti soveltaa omiaan, nii tulos on sitten tämän näköinen

Niin kun näkyy, reunavuokaa ei voinut ollenkaan ottaa pois ympäriltä, koska silloin koko kakku olisi valunut pöydälle. Kakku oli kyllä yön yli jääkaapissa ja hyydytin jokaisen kerroksen erikseen, mutta silti kävi näin. Eikä sitten tietenkään enää aamulla ollut aikaa tehdä uutta korvaavaa pikaversiota, aaaarrgghhh!!!



Päätin kuitenkin koristella kakun valmiiksi, koska olin suurella vaivalla tehnyt suklaisia lehtiä. Sekään ei ollu ollenkaan niin helppoa kun olin luullut. Valitsin aluksi mustaherukan ja kurttulehtiruusun lehtiä ja kokeilin maitosuklaalla. Laitoin ilmeisesti liian vähän suklaata lehtien pinnalle, kun en sitten saanut niitä ehjänä pois ollenkaan. Kokeilin uudemman kerran valkoisella suklaalla ja tällä kertaa sivelin melko paksun kerroksen suklaata lehdille. Irrotus oli vähän helpompaa, mut siltikin suklaa tahtoi halkeilla.

Pinnalla on ruusunmarjakeitto, joka olisi sekin tarvinnut enemmän liivatetta.



Tässä sitten kuva valmiista viipaleesta. Ei todellakaan saman näköinen ihana kuin Onnelilla.



No, maku oli kuitenkin ihan hyvä, jopa tuo puoliskokin kehui. Hän ei todellakaan mielistele, vaan kertoo rehellisen mielipiteensä ja yleensä heti. Ei pidä lannistua, yritän taatusti uudemman kerran ja tällä kertaa oikeilla ainesmäärillä

 

Oikein mukavaa viikonlopun alkua jokaiselle!!


18.09.2011 - 23:57

Hellu laittoi haastetta keräilykohteista. Mietin vähän aikaa että mitähän laittaisin, kun nuo kohteet tahtoo aina vaihtua. Mahtaakohan kukaan arvata mistä mie tykkään, en kai suinkaan vaan sinisestä lasista . Tähän ei ihan kaikki mahtuneet kun niitä on jaettu eri paikkoihin käyttötarkoituksen mukaan, esim tarjoiluastiat ja kahvikupit ynnä lautaset.



Etualalla olevat siniset snapsisaappaat on aika hauskat. Sain ne siskolta matkatuliaisina. Ja kynttiläkuppeja ei tunnu koskaan olevan liikaa.



*  *  *  *

Tein tuossa eräänä iltana kokeilun kuinka voi laittaa tuikkukynttilöitä paperisiin leivosvuokiin kelluviksi kynttilöiksi. Meillä on pihalla vesiallas, jossa saatoin testata käytännössä kokeiluani turvallisesti. Onnistui suht hyvin kunhan kynttilät olivat aivan keskellä vuokaa, mutta parin tunnin kuluttua paperit alkoivat olla niin vettyneitä, että kynttilät sammuivat. Mutta hienolta näytti pimeässä illassa. Ja tulipahan selvitettyä sekin asia mieltä vaivaamasta .


04.09.2011 - 12:19

Vietettiin tuon vanhimmaisen synttäreitä vähän aikaa sitten. Yritin kysellä vinkkejä millaisen kakun hän haluaisi, mut kun vastaus oli vaan että saat ite päättää, niin tälläinen siitä sitten tuli.

Pohjana tumma kääretorttulevy, samanlainen kun ohi on -kakussa. Välissä valkosuklaa-nougatmousse liivatteella hyydytettynä, kostutus sitruunalimpparilla. Päällistä mietin jonkun aikaa että minkälaisen tekisin ja löysinkin suklaisen kinuskiohjeen vanhasta kirjasta. Ja ei kun kokeilemaan. Keitin 2,5 dl Flora vispiä, jossa oli 1 dl fariini- ja tavallista sokeria. Sulatin 100 g suklaata joukkoon ja annoin jäähtyä. Pinnalla kermaruusuja ja sokerimassa- ja marsipaanilehtiä, sekä muutama kultapallo. Unohdin ostaa kaupasta valkoista suklaata, josta oli tarkoitus tehdä koristeet ja niinpä laitoin kimallegeeliä.




Tässä vielä lähikuvaa ruusuista, jotka on tehty isolla ruusutyllalla.



Olen jo pitkän aikaa suunnitellut ihan tavallisen pullan paistoa, ja sainkin viimein aikaiseksi tehdä taikinan. Litran taikinasta tuli ihan vaan muutama pulla

Ylhäällä takanurkassa korvapuusteja, niiden oikealla puolella fariinisokeri-mantelipullia, alhaalla omena-kanelimarmeladilla maustettuja ja etualalla voisilmäpullia.


25.08.2011 - 10:15

Kummityttö oli tulossa käymään ja totuttuun tapaan jotain piti pöytään taasen laittaa . Ohjeen (tai pikemminkin osan siitä) löysin vanhasta Valittujen Palojen kodin suuresta leivontakirjasta.

Pohjaan tuli digestivemuruja, maissilastuja, fariinisokeria ja voita. Täyte on sitten ihan omaa sovellusta. Laitoin siihen mansikkarahkaa, Flora vanillaa ja vaniljatuorejuustoa hyydytettynä neljällä liivatteella. Sokeria ei tarvinnut lisätä lainkaan, koska noissa aineksissa oli makeutta jo muutenkin ihan tarpeeksi.

Pinnalle löysin pakkasesta vadelmia ja keräsin muutamia karviaisen lehtiä, joita sitten vähän sokerilla kuorrutin. Suklaareunukset ei taaskaan onnistuneet niin nätisti kun olisi pitänyt, ne katkeili ikävästi. Eihän se tietenkään makuun vaikuttanut, mut ulkonäkö ei ole paras mahdollinen

Linkkinapit


 

Leivontatarvikekauppa verkossa

 

http://kermahattu.vuodatus.net/

Get the Maukie - the virtual cat widget and many other great free widgets at Widgetbox! Not seeing a widget? (More info)
Kävijät ja paikallaolijat