Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen vähän yli nelikymppinen kahden pojan äiskä Lappeenrannasta. Lapsukaiset ovat sen verran suuria (-90 ja -98 syntyneet), että aikaa jää muihinkin harrastuksiin.

Käsitöitä ja leipomuksia olen aina värkkäillyt, mutta löydettyäni toinen toistaan upeampia blogeja sain todellisen "herätyksen" kakkujen koristeluun ja uusien juttujen kokeiluun, josko minäkin osaisin...  

Lähes kaikkiin ohjeisiin sovellan itse jotakin, eli kahta ihan samanlaista ei taida tulla. Siinä onkin oma jännityksensä, kun ei täysin voi tietää lopputuloksesta.

Olen tällainen itseoppinut kotileipuri, eli harrastustouhuilla yrityksen ja erehdyksen kautta mennään. Pääasiassa on tarkoitus tehdä kakkuja ja leipomuksia, mutta joskus aihe karkaa muihinkin juttuihin.

Neulominen on toinen harrastukseni, joka on kulkenut mukana lähes lapsesta saakka. Se on peruja äidiltä ja isoäidiltäni. Minulla on aina jonkunlainen työ tekeillä, en osaa olla ilman.

Olen hyvin iloinen, jos jätät kommenttia itsestäsi. Ne lämmittävät aina mieltä niin kivasti  {#emotions_dlg.kiss}

03.10.2011 - 16:22

On jäänyt päivittämättä muutamat neuleet, joita olen tässä joutessani neulonut. Ensimmäisenä vaaleansininen palmikkohaalari, joka on siskon pyynnöstä tehty. Ohje on vanhasta Novitan vauvaneuleet -vihkosesta. Lankana Svarta Fårets Baby.


Tässä edestä päin. Ohjeessa napit olivat takana, mut luulen että on mukavampi pukea edestä auki olevalla napituksella. Tähän samaan sarjaan on vielä tulossa myssy samalla palmikkokuviolla, kunhan saan sen tehtyä.




Toisena on asukokonaisuus rakkaalle kummitytölleni, joka odottaa vauvaa. En vielä neulomisvaiheessa tiennyt kumpi on tulossa, joten otin vähän varman päälle tuolla valkoisella lankavalinnalla. Enhän mie sille minkään mahda, jos puikot hehkuu punasena kun ne haluaa päästä toimiin. Vähän sitten karkas mopo -jälleen kerran- käsistä ja teinkin sitten koko asuston . Siitä sitten syntyi haalari, myssy, sukat, tossut ja kaulaliina. Itse asiassa myssyjä tuli kaksin kappalein kun ensimmäisestä tulikin vähän liian suuri. Mut ei se mitään, kaitpa tuolle joskus käyttäjä löytyy. Tossuista puuttuu vielä ruusuke, mutta sen ehtii vielä.



Alemmassa kuvassa lähikuvaa kaulaliinasta. Ohjeen otin jostain Käsityölehdestä ja kuvio on omaa sovellusta. Lankana Novitan Milla.



Tuire kirjoitti 05.10.2011 - 10:03
OMG - miten ihanat asut olet neulonut!!! Kyllä sie olet tavan taikuri. Miralta varmaan pääsee itku, kun näkee tuon asukokonaisuuden;-)
Tuta kirjoitti 05.10.2011 - 16:02
Todella kaunis setti vauvalle:)
Anneli kirjoitti 07.10.2011 - 14:45
..... ja vielä noin suloisia vauvaneuleitakin. Minullakin on yksi haalari, mutta kehtaankohan sitä edes esitellä :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Linkkinapit


 

Leivontatarvikekauppa verkossa

 

http://kermahattu.vuodatus.net/

Get the Maukie - the virtual cat widget and many other great free widgets at Widgetbox! Not seeing a widget? (More info)
Kävijät